En todellakaan ole mitään talvi-ihmisiä. Tammikuu tuntuu aina järjettömän pimeältä ja raskaalta ja raskas se on tänä talvena ollutkin joka suhteessa. Kuitenkin aina muistaessani pyrin ottamaan kameran mukaan ja taltioimaan edes hitusen sitä taianomaista kauneutta, mitä tuo armoton pakkanen ja pimeys sisäänsä kätkee. Tässä tämän talven satoa:

 

 

 

Joulu hurahti ohitse mukavissa merkeissä sukulaisten ympäröimänä. Kaikenlaisia herkkuja oli taas pöydässä ja lahjaksikin tuli hyvin hyödyllisiä yllätyksiä:

Sainpa tällaisen upean käsin tehdym puuveistoksenkin:

Tuosta purkkien tuunauskirjasta heräsi varsinainen inspiraatioaalto ja tuloksia löytyy nyt pitkin asunnon nurkkia:

Purkki nro:1

 

 

 

Purkki nro:2

 

 

Purkki nro:3

 

 

Purkki nro:4

Noita purkkeja oli aivan mielettömän ihana tehdä. Vain taivas oli rajana ja tietysti askartelumateriaali laatikon sisältö:)

 

Työstin pitkään anopille joululahjaksi neulahuovuttamalla tyynynpäälistä. Aika loppui kuitenkin kesken ja jouduin lopulta vanuttamaan työn pesukoneessa. Tällainen oli sitten lopulta lopputulos:

Myös Taito-käsityökoulussani on menossa huovutusjakso, toivottavasti saan myös siellä jonkun järkevän työn aikaiseksi, tällä hetkellä kun alkuperäiset suunitelmat eivät kenties toteudu ja pitäisi takataskusta löytyä suunnitelma B.

Eikä tietenkään talvea, ilman pitkiä villasukkia.

 Ainakin oman talvisen olotilani voisin hienosti kiteyttää Sir Elwoodin laulun:Hämärän taa sanoihin, sitä kautta mukavaa talvea niille, jotka siitä nauttii ja muille antoisaa kevään odotusta:

Näin käy taas päälleni yö

kun sudet lampaita syö

ja pienet pirut nurkissani pihisee

Yö peilin eteeni tuo

ja näen silmäni nuo

Kyllä susi aina suden tuntee


seinilläni varjot

jälleen hiljaa huohottaa

tummat siivet mua syliin kutsuu taas

silti polvistua en tahdo

vielä antaudu en

ennenkuin kynä tai mies katkeaa


Ja kun sä olet liian ylpee

etkä osaa luovuttaa

sun täytyy loppuun asti aina yrittää

ehkä jonain yönä vielä kaiken selvemmin sä näät

kunhan silmäsi tottuu vain

tähän hämärään


Tämä ruumis on kuin talo

joka hiljaa lahoaa

Lauta laudalta sen seinät revitään

Joko antanut on kaiken

joko rivi viimeinen

tänä yönä tälle paperille jää


Oi jumalani

miksi niin levottoman teit

miksi laitoit yksin myrskyyn kulkemaan

annoit kynän, annoit käden, annoit tyhjän paperin

joka sokealta vaatii sanoja


Ja kun sä olet liian ylpee....


Niin jatkuu jäätävä yö

ja silti pistettä en lyö

vaikka sudet vain jatkaa juhliaan

Ja kun silmiin suoraan katsoo

kasvoja kalpeita

tiedän yö taas lähempänä kuolemaa


Ja kun sä olet liian ylpee...