Valitettavasti viimeisimmät maalaamiset ovat jääneet yläasteen valinnaiselle kuvistunnille. Viimeaikoina olen etsiskellyt kurssia jossa piirtämistä ja maalaamista voisi harjoitella, mutta sopivaa kurssia ei vaan ole vielä tullut vastaan. Maailma olisi todella ankea paikka, jos sitä ei voisi nähdä väreissä. Värit ovatkin tämän ankean vuodenaikamme parasta antia. Värimaailmaa kävin ihailemassa kotikaupungissamme järjestetyllä ruskaretkellä, jossa vaelsin 23 kilometriä metsälampien ja kallioden keskellä syksyn ruskaa ihastelemassa.

Reitltä löytyi ihania pieniä metsälampia.

Tässä taitaa näkyä kesäisen syöksyvirtauksen jäljet?

Maisemat olivat jylhät ja kallioilla kiipeily tuntui loppumatkassa myös reisissä.

Kärpässieni oli kasvanut koristamaan muurahaispesää.

Kotimatkalla löytyi yhden pellon kupeesta tämä persoonallinen linnunpelätti.

Onneksi sain vaellukselle upean ilman. Nyt olen jättänyt jo kylmistä aamuista johtuen työmatkapyöräilyn ja siirtynyt vanhan tutun junan käyttöön, joten liikuntaa on haettava muilla tavoilla. Onneksi asun paikassa, jossa on vieressä mahtavat kävelyreitit.

Käsitöiden saralla en ole ollut kovin ahkera, kun tuntuu, että tämä pimeys kaataa niin nopeasti töiden jälkeen sänkyyn. Kuopukseni päiväkodissa järjestimme kuitenkin sadonkorjuutapahtuman, jossa pidin kierrätysaskartelupajaa. Tässä lasten tuotoksia servettitekniikalla loihdituista kierrätyspurkeista.

Ja tässä nämä omat esimerkiksi tehdyt purkit:

Kaverin lapsella oli kuusitoistavuotissynttärit ja päätin ilahduttaa tyttöstä syksyisellä lahjapaketilla ja kortilla. Tällainen oli tulos:

Käsityökoulussa on ollut kangasvärjäys, sekä ompelujakso. En ole kovin vahva ompelukoneen hallitsija, joten ajattelin tehdä verhot. Tässä ne on vielä värjäyksen jäljiltä. Nyt olen niitä jo ommellutkin, mutta sivusaumat odottelee vielä parempaa päivää

Tässä vielä yksi kangas, joka on värjätty ja sitten kuivattu tarkoituksella korin päällä tuollaisten poimujen aikaansaamiseksi. Siitä pitäisi tulla tyynynpäälinen.

Lisäksi olen viimeaikoina kutonut villasukat ja tehnyt jotain satunnaisia kortteja, jotka nyt eivät kuitenkaan tälle sivulle päätyneet.

Tällä hetkellä olen alottanut Anopin joululahjaprojektin, jossa tarkoituksena olisi valmistaa huovutetut enkelityynynpääliset. Tyttö haluaa lapaset ja perheen villavaatevarasto kaipaa muutenkin täydennystä, joten jatkossa suuntaan näihin töihin.

 

    Näe kauneutta kaikessa ja kuuntele elämän riemua luonnon monivivahteisuudessa. Tuuli, hyönteiset ja linnut laulavat sinulle. Ukkosen jyrinä ja petoeläinten karjunta ovat korvissasi viisauden sanoja, ja sade joka virittää helisevän harpunkielensä taivaan ja maan välille, on pisara pyhää vettä. Meren aallot tanssivat sinulle ja taivaan tähdet esittävät näytelmäänsä.

Axel Fredenholm